Joka kevät koittaa se hetki, jolloin juurakoiden ja kivikoiden rymistely kiinnostaisi kummasti. Ja yleensä tällöin maa on vielä paksusti lumen peitossa muutamaa hassua polunpätkää ja kalliota lukuunottamatta. Niin myös tänä vuonna.

Hyväksy statistics, marketing evästeet.

Toisaalta kevät on mahtavaa aikaa opetella paremmaksi pyöräilijäksi. Harvoin ne helpoimmat metsäpolut paljastuvat ensimmäisenä, vaan lumesta vapaana tuntuu aina olevan lyhyet kalliot ja muut hankalammat etelään suuntaavat avoimet mäet. Toisaalta haasteena on, että talven jäljiltä myös ajotaidot ovat usein ainakin allekirjoittaneella enemmän tai vähemmän talviterässä. Niin myös tänä vuonna.  Kävimme ajamassa Johanneksen kanssa pienet alkukauden ajelut tavoitteenamme karkoittaa talviterää ja testata tallille saapuneita uusia pyöriä.

Suuntasimme Ounasvaaran Juhannuskallion  kivikoiden äärelle ottamaan mittaa omista ajoitaidoistamme. Sen jälkeen rullailimme alas kaupunkiin leppoisia baanoja pitkin osittain lumella ja osittain paljailla poluilla. Aivan mukavan opettavainen päivä siis.

Näin alkukaudesta Dude 9.0 Manitoun etuhaarukalla on verraton vehje. Pyörä kulkee hyvin lumisillakin osuuksilla, se on hyvä ajettava myös rajummassa maastossa ja sopii muutenkin hämmentävän hyvin kikkailupyöräksi ajotaitojen harjoitteluun. Puhumattakaan leppoisasta lenkkeilystä helpommilla poluilla, jossa Dude on parhaimmillaan. Lumen ja kallion sekoituksella pito on olennainen juttu. Ja sitähän läskipyörä tarjoaa enemmän kun mitä moni uskaltaa käyttää. Tälläkään kertaa pyörä ei jättänyt kylmäksi joskin jokunen talviterän piikkiin menevä rypeminen päästiin todistamaan.

Alkukaudesta taitojen harjoittelu kannattaa aloittaa varovasti, sillä joka kevät ainakin meillä mm. kivikossa ajaminen on ehtinyt unohtua jossain määrin talven aikana. Vaan nopeasti perustuntuma löytyi tänäkin vuonna pienen harjoittelun jälkeen.

Alla vielä vinkit talviterän selättämiseen:

  1. Käy ajosessioilla. Mikään ei opeta niin hyvin kun toistot ja niitä saa parhaiten ajamalla itselle haastavia kohtia moneen kertaan. Rovaniemellä esimerkiksi Juhannuskalliolta löytyy varmasti haasteita jokaiselle taitotasolle eikä kannata masentua jos koko polku ei mene kerralla, tai vaikka viidessäkään osassa. Harjoitus tekee tässäkin mestarin.
  2. Jos et koskaan tyri, et myöskään opi. Aja itsellesi harjoituksen vuoksi niin haastavista kohdista että välillä menee pieleen. Myöskään kaatumista ei kannata turhaan pelätä. Tarpeettomien riskien välttämiseksi katso tarkasti ennen haastavan kohdan ajoa mistä ajat ja mieti mielessäsi miten selviät kohdasta. Jos kohta mietinnän jälkeen tuntuu liian haastavalta tai et tiedä miten kohdasta voi selvitä kunnialla, etsi vastaavanlaista taitoa vaativa kohta joka on helpompi ja kokeile ensin sitä. Suunnittelu ja visualisointi on tässäkin asiassa vähintään puolet tekemisestä.
  3. Harjoittele itsellesi vaikeita linjoja/ajotaitoja lyhyinä sessioina. Joka pyörälenkille kannattaa sisällyttää lyhyt osuus itselle haastavampaa ajoa. Jos sessio venyy liian pitkäksi, keskittyminen saattaa herpaantua juuri väärällä hetkellä joka altistaa turhille kaatumisille.
  4. Läskipyöräilijöiden on vähintäänkin fiksua muistaa lisätä rengaspaineita reilusti talven päätteeksi, jotta vanteet ja renkaat säilyvät ehjänä ryttyytyksessä.

Mukavaa alkukesää ja kireitä ketjuja!

– Kuutti

PS. Tätäkin pyörää pääset tällä hetkellä ajamaan Roll Outdoorsin kausikortilla. Lisää tietoa täältä: LINKKI