Canyon Neuron CF 9.0 SL kokemuksia

— Markkinointiyhteistyö Canyonin kanssa —

Esittelyssä hauskapyörä yleiskäyttöön. Trailipyörien trailipyörä. Kurkista myös ensiajeluvideo jutun perältä.

Huhtikuussa kun lumet alkoivat sulamaan Lapin pääkaupungista, Kuutti esitti sen hauskan kysymyksen. Jos Canyonin valikoimasta saisit kesäpyöräksi ihan minkä vain mallin, niin mikä se olisi? Viime kesänä tuli ajettua Canyonin mallistosta Graililla soraa, Dudella Lapin vähälumisia tunturimaastoja, Torquella Ylläksen endurobaanoja, Spectralilla Järvsön bikeparkkia, Strivellä Ounasvaaran kivikkoja ja kallioita, sekä Neuronilla Urho Kekkosen kansallispuiston upeita polkuja. Toki lista jatkuu sähkötäysjoustoilla, mutta ne jätetään nyt tämän jutun ulkopuolelle. Kova nippu upeita pyöriä ja hienoja pyöräilypaikkoja kaikki. Jos nyt noista jotain lempparia pitäisi keksiä, niin helpollahan tuosta ei pääse. Veri vetää alamäkeen ja enduro houkuttelee, toisaalta toinen ääripää ja soratiet minulle uutena juttuna teki todella lähtemättömän vaikutuksen ja houkutus viettää aikaa enemmän pyörän kanssa telttaillen kuulostaa todella houkuttelevalta.

Mutta. Ensimmäistä kertaa tällä lähes nelikymppisellä perheenisällä tuli mieleen että pitäisikö ostaa semmoinen pyörä joka olisi paras siinä arkiajossa, jota noin 85% omasta pyörän päällä vietetystä ajasta on. Omaksi arkiajoksi määrittelen lähinnä työmatkamaastopyöräilyn ja muut työn ja perhe-elämän väliin ujutetut pikkulenkit lähimaastoihin. Ei siis monen päivän pyöräretkiä, ei hissipyöräilyä Alpeilla eikä edes Ounasvaaralla, vaan ihan vaan sitä perus maastopyöräilyä. Sitä mukavaa, helppoa ja turvallista, usein jopa lasten kanssa yhdessä. Olisihan se sekin kova!

Kaksi sekuntia kysymyksestä: NEURON! Canyon Neuron CF 9.0 SL oli viime kesänä Pyöräily&Triathlon-lehden testeissä mukana Kiilopäällä, ja pääsin muutamana päivänä vähän testailemaan miten se ”XC” laite kulkee. Ja rakkauttahan se oli heti ensi polkaisujen jälkeen, kun pyörän käänsi Ahopääpään päältä takaisin Kiilopäätä kohti kapealle, mutkaiselle ja kiviselle alamäkipolulle. Pitkien joustojen perään vannonut Perkkiö oli kummissaan, kun tasamaan jauhamiseen tehty (kyllä, niin olin ajatellut) pyörä taipui mutkiin, hyppäsi kivien yli ja pyysi koko ajan lisää vauhtia. Leikkisyys löi tunteisiin välittömästi. Strivellä tämä polku ei olisi tuntunut juuri moottoritietä kummemmalta ja Graililla olisi paikkojen lisäksi hampaatkin lähteneet irti. Ja kuski toki heti perässä. Mäki alas ja suon reunaa vanhoilla pitkospuilla tasohyppelypeliä pelaten vakuutti entisestään. Kulkee kuin juna, mutta reagoi tilanteisiin erittäin nopeasti. Ja sitten kun se kuuluisa ajovirhe kovaa touhutessa tulee, niin 130mm joustomatka antaa aivan riittävästi anteeksi, että pääset tilanteesta ohi. Sen jälkeen voit napsauttaa tehokkailla Sramin G2 jarruilla vauhdin pois ja kurvata polun reunaan rauhoittelemaan tilannetta. Ja nyt. Nyt tulee se jännä juttu; Enskapertillä pääsi jo unohtumaan että alla on se lyhytjoustoinen ”XC pyörä” ja Reynoldsin kuitukiekot. Hissitolppa yläasentoon, takaiskaria vähän hitaammalle ja pyörä heilahtaa liikkeelle kuin raketti. Seuraava mäki onkin jo vastassa ihan tuossa tuokiossa. Katsotaan mitä pahaa sanottavaa kesä tuo tullessaan, mutta juuri nyt kaikki on hyvin. Kompromissien kompromissi on minulle juurikin hyvä juttu!

Kesäreissuja odotellessa.

 

//Johannes

Tsekkaa alta pienet ensifiilistelyt Neuronin kanssa.